lauantai 31. maaliskuuta 2007

Kevätkiireitä



Roberto Cavallin hieno kissanrusettipaita http://www.robertocavalli.net/home.htm ja
Diorin kaunis rannekello hivelevät silmiä. Cavallin sivut ovat muuten erityisen hienot, kannattaa käydä.














www.pixelgirlpresents.com

torstai 8. maaliskuuta 2007

Marie Antoinette

Marie Antoinetten hahmossa on aina ollut jotain mystistä ja ihanan kamalaa (vaikkakin hän juhli maansa lamaan autuaan tietämättömänä siitä, että hovin ulkopuolella nälästä kärsivä kansa virittelee vallankumousta mm. hänen päänsä menoksi). Ohjaaja Sofia Coppola http://imdb.com/name/nm0001068/ oli ilmeisesti tyytynyt, hänen kamaluutensa korostamisen sijaan antamaan päähenkilöstään varsin siedettävän, jopa sydämellisen kuvan.
Pääosassa esiintyi loistava Kirsten Dunst, joka muistuttaa erehdyttävästi Coppolan Lost In Transalationinin päätähteä Scarlet Johanssonia. Marie Antoinettessa Coppola ei ollut luultavasti edes yrittänyt tehdä historiallista selontekoa kuuluisaa vallankumousta edeltäneestä ajasta, vaan kuvasi ökyrikkaiden nuorten elämää, sellaisena kuin epäilemättä on myös nykyisin esim. Hollywoodissa; juhlissa nuuskattiin valkoista jauhetta ja naurettiin, lopulta aamuhämärässä nuoret kuninkaalliset raahautuivat väsyneinä Versaillesin puutarhaan jatkoille. Elokuva olisi voinut olla kenestä tahansa nykytähdestä, jolle juhliminen alkaa jo käydä työstä.
Voisi heittää, että Marie Antoinette oli 1700-luvun versio Paris Hiltonista, suojellusta, nuoresta ja upporikkaasta tytöstä, joka piti juhlimisesta ja törsäämisestä.

Joka tapauksessa elokuvan visuaalinen ilme oli mahtava!!! Paikoin Coppola oli saanut 1700-luvun vaikuttamaan 80-luvulta, mikä onkin sopivaa koska kasarirokkiin tuli tyylivaikutteita paljon juuri siltä ajalta. Vaaleanpunaiset leivonnaiset ja kakut, sekä pastelliväriset muhkeat puvut olivat silmäruokaa jota harvoin saa mistään elokuvasta. Oikeastaan harva ohjaaja panostaa tällä lailla visuaaliseen ilmeeseen. Ei mieleeni tulekaan oikeastaan tähän hätään muita kuin Tim Burton. http://imdb.com/name/nm0000318/


Vuoden 2007 paras puvustus-oscar meni Milena Canonerolle, joka ansiokkaasti suunnitteli puvustuksen leffaan. Tällä kertaa Coppola itse jäi ilman muita pystejä. Voin vain kuvitella miten hieno mutta rankka työ ko. elokuva oli puvustajalle, pukusuunnittelijan ilmeestä päätellen tunnustus ainakin tuntui mukavalle.. (Canonerolla on muuten mainio rusetti kauluspaidassaan. )

PS: Lisäpisteitä Coppola saa siitä, että sivuosassa vilahti italialaisen kauhuohjaaja Dario Argenton tytär, kaunis Asia Argento, joka on itsekin yllättäin elokuvaohjaaja (ja muotisuunnittelija, näyttelijä sekä DJ) . http://www.asiargento.it/

keskiviikko 7. maaliskuuta 2007

Kaksi asua kevääseen





H&M farkut 39,90 e
H&M paita 19,90 e
J-Lo Live Luxe n. 30 e
Indiska aurinkolasit 10 e
Indiska iltalaukku 129 kr
Indiska avokkaat 399 kr


Ja sitten päiväunelmien pariin.







Viherä paita 25 dollaria http://www.asiajam.com/
Dolce & Gabbana-laukku 145 e
Moschinon farkut 89 e
Valentinon aurinkolasit 280 dollaria
Diorin avokkaat 460 dollaria
Kenzon Amour hajuvesi n. 50 e



tiistai 6. maaliskuuta 2007

Surffailua

Flunssaisen pelastus tylsyydeltä on netissä surffailu. Löysin ihania vaatteita mm. sivulta www.style.com. Pradan turbaanit ovat hienoja, varsinkin tällaiselle 20-luku diggarille.



Prada


Mutta miten sitoa turbaani?
(No, voihan sen noinkin tehdä...)
Tässä hyvä ohje, varsinkin jos sitoo turbaanista vain alun, jolloin lopputulos alkaa jo muistuttaa Pradan mallia.

Ihana Sascha Baron-Cohen





Oscar-gaala




Oscareissa nähtiin upeita iltapukuja, omiin suosikkeihini kuuluu ehdottomasti seuraava kärkikaarti: Kate Winslet Valentinon http://www.valentino.it/ 20-luvun henkisessä iltapuvussa, Gwyneth Paltrow yllään Zac Posenia http://www.zacposen.com/, puku muistuttaa erehdyttävästi hummeria mutta on siitä huolimatta loistava luomus. Kolmas suosikkini jatkaa eläinaiheella, tuoden mieleen hyvin trimmatun villakoiran. Mielestäni puku on ihana ja muistuttaa samanlaista keijumaista tyyliä, kuin mitä Björkillä oli tapana edustaa. Rohkeus (ja huumori) pukeutumisessa kunniaan, vaikkakin lopputulos muistuttaisi hieman villakoiraa. Myös J-Lo:n Marchesa vintage-kolttu oli onnistunut valinta. http://www.marchesa.co.uk/