torstai 8. maaliskuuta 2007

Marie Antoinette

Marie Antoinetten hahmossa on aina ollut jotain mystistä ja ihanan kamalaa (vaikkakin hän juhli maansa lamaan autuaan tietämättömänä siitä, että hovin ulkopuolella nälästä kärsivä kansa virittelee vallankumousta mm. hänen päänsä menoksi). Ohjaaja Sofia Coppola http://imdb.com/name/nm0001068/ oli ilmeisesti tyytynyt, hänen kamaluutensa korostamisen sijaan antamaan päähenkilöstään varsin siedettävän, jopa sydämellisen kuvan.
Pääosassa esiintyi loistava Kirsten Dunst, joka muistuttaa erehdyttävästi Coppolan Lost In Transalationinin päätähteä Scarlet Johanssonia. Marie Antoinettessa Coppola ei ollut luultavasti edes yrittänyt tehdä historiallista selontekoa kuuluisaa vallankumousta edeltäneestä ajasta, vaan kuvasi ökyrikkaiden nuorten elämää, sellaisena kuin epäilemättä on myös nykyisin esim. Hollywoodissa; juhlissa nuuskattiin valkoista jauhetta ja naurettiin, lopulta aamuhämärässä nuoret kuninkaalliset raahautuivat väsyneinä Versaillesin puutarhaan jatkoille. Elokuva olisi voinut olla kenestä tahansa nykytähdestä, jolle juhliminen alkaa jo käydä työstä.
Voisi heittää, että Marie Antoinette oli 1700-luvun versio Paris Hiltonista, suojellusta, nuoresta ja upporikkaasta tytöstä, joka piti juhlimisesta ja törsäämisestä.

Joka tapauksessa elokuvan visuaalinen ilme oli mahtava!!! Paikoin Coppola oli saanut 1700-luvun vaikuttamaan 80-luvulta, mikä onkin sopivaa koska kasarirokkiin tuli tyylivaikutteita paljon juuri siltä ajalta. Vaaleanpunaiset leivonnaiset ja kakut, sekä pastelliväriset muhkeat puvut olivat silmäruokaa jota harvoin saa mistään elokuvasta. Oikeastaan harva ohjaaja panostaa tällä lailla visuaaliseen ilmeeseen. Ei mieleeni tulekaan oikeastaan tähän hätään muita kuin Tim Burton. http://imdb.com/name/nm0000318/


Vuoden 2007 paras puvustus-oscar meni Milena Canonerolle, joka ansiokkaasti suunnitteli puvustuksen leffaan. Tällä kertaa Coppola itse jäi ilman muita pystejä. Voin vain kuvitella miten hieno mutta rankka työ ko. elokuva oli puvustajalle, pukusuunnittelijan ilmeestä päätellen tunnustus ainakin tuntui mukavalle.. (Canonerolla on muuten mainio rusetti kauluspaidassaan. )

PS: Lisäpisteitä Coppola saa siitä, että sivuosassa vilahti italialaisen kauhuohjaaja Dario Argenton tytär, kaunis Asia Argento, joka on itsekin yllättäin elokuvaohjaaja (ja muotisuunnittelija, näyttelijä sekä DJ) . http://www.asiargento.it/

3 kommenttia:

Ns kirjoitti...

Lainaus uusimmasta Hesarin kuukausiliitteen muotijutusta: "Ja kuten kaikki muoti-ihmiset tietävät, Marie-Antoinettehan meni pois muodista heti joulun jälkeen."

Gunilla kirjoitti...

Niin ja jos Hesarin kuukausiliitteessä käsketään hyppäämään kaivoon niin aina löytyy niitä, jotka hyppäävät.

Itse katselen jopa 50-vuotta vanhoja leffoja. :D Ja se se vasta on vanhanaikaista.

Gunilla

Frei kirjoitti...

Todella osuva vertaus Hollywoodiin ja "jet set" nuoriin sekä 1980-luvun muotiin. (Pieni kömmähdys tosin löytyy heti alusta: pääosaa näytteli Kirsten Dunst...)